»
Muusikon urani alkoi siitä, kun perustettiin bändi kavereiden kanssa 90-luvun alussa. Soiteltiin yhdessä muutamia vuosia ja sen jälkeen aloin esiintymään trubaduurina, jonka koin lähinnä aikataulusyistä itselleni mielekkäämmäksi.
Se miksi tätä teen, on rakkaus lajiin ja onnen tunne siitä, että saa tehdä sitä, mistä nauttii itseni lisäksi myös kuuntelijat. Parasta on aina iloinen ja tyytyväinen yleisö ja erityisen palkitsevaa iloisesti yllättynyt asiakas, joka on saanut enemmän kuin odotti saavansa. ”Sulla on mahtavan monipuolinen ohjelmisto” ja ”otat yleisön hienosti huomioon” on lauseita, joita asiakkaat ovat kertoneet.
Biisivalinnat räätälöityvät aina tapahtumakohtaisesti kuulijakunnan, tilaajan tai esim. päivänsankarin musiikkimaun mukaisesti ja tässä trubaduurin joustavuus pääseekin hienolla tavalla oikeuksiinsa. On päivän hittejä, klassikoita, tanssimusiikkia, kotimaista, ulkomaista,… jokaiselle jotain. Tätä kattausta voit tarkemmin selailla soittolistaltani ja kuunnella livetallenteita sivuston alaosan linkeistä, tai mieluummin tietysti keikoilla.
Tarvitsetko siis ohjelmanumeroa, trubaduuria tai juontajaa hääjuhlaan, synttäreille, tapahtumiin tai yritystilaisuuksiin? – laita viestiä tai soita, niin sovitaan keikkapäivä!
Parhain terveisin
Mikko